Hae tästä blogista



Piia Rantala-Korhosen vetämä juurella leivonnan päivä lauantaina 7.11 


Oululainen televisiostakin tuttu Piia erittäin osaava ja asiaan perehtynyt kotileipuri joka todella osaa leivonnan ja hän on luvannut tulla vetämään meille monipuolisen leivänleivontapäivän. Tarkoitus on saada oppeja juurella leivontaan, juuren hoitoon sekä ennen kaikkea miten tehdä hyvänmakuista sekä hienon rakenteen omaavaa leipää. Piian leipien rakenne on jotain sellaista mitä en yleensä ole nähnyt Suomen rajojen sisällä. Niksejä on tarjolla monenlaisia mm. kauran kuumakäsittely tulee tutuksi.

Piia on opastanut myös ammattilaisia, sillä leivonnan perinteet ovat hakusessa nykyään jopa ammattilaisilla kuten moni tietää. 

Piia antaa meille juurta millä itse leipoo ja saamme juuren valmisteluun ohjeet jo ennen kurssia, valmistamme yhdessä leipää. Ohjeita tulee siis jo ennen kurssia että paikanpäällä. Lisäksi saatte halutessanne varsinais-suomalaista ruisleivän juurta (1800-luvun Rymättylästä).

Piia on innokas kertomaan myös vinkkejä sokerileipurihommiin.



Aika:11.00-14.00
Paikka: opetuskeittiö Eskelinkadulla
Hinta: 20,00 euroa jäseniltä ja 30,00 euroa ei-jäseniltä
Varusteet: Essu ja taikinakulho  
Ilmoittautuminen: puheenjohtajalle nana.korpelainen@arkor.fi ja maksu samalla pankkitilille Slow Food Turun pankkitilille (viitteenä oma nimi) IBAN FI72 3939 0051 7789 83







Kuvassa Piian upean rakenteen omaava leipä
Kuva: Piia Rantala-Korhonen

Maistelu pienpanimoiden oluista 21.10.2015 kello 19.00



Tervetuloa  Slow Food Turun pienpanimoiden oluiden ympärille järjestettävään maisteluun.
Illan aikana saatte maistella viisi olutta pienpanimoilta sekä jokerin eli Sakari Lemmetyisen sekä kumppanien ammattitason vehkeillä  itsetehtyä olutta.
Ensin olueet maistellaan sokkona ja pisteytetään, tämän jälkeen tarjolla myös tietoa jokaisesta oluesta.
Tarjoamme maisteluannokset kuudesta oluesta sekä myös olueisiin sopivaa palan painiketta.
Ilta kustantaa 10,00 euroa jäseniltä ja 15,00 euro ei-jäseniltä.
Ilmoittautuminen: sähköpostitse nana.korpelainen@arkor.fi ja paikat menevät maksujärjestyksessä, joten maksu tulee suorittaa heti ilmoittautumisen yhteydessä Slow Food Turun  tilille (FI72 39390051778983 S-Pankki)


Mukaan tarvitset: kuusi lasia
Paikka: Punomontie 31, 20360 Turku (bussi 13 tuo perille Markulantien ja Pulmussuontien risteykseen).




Jäsenkokous Cafe Harmoniassa



Nyt tapaamme kokouksen merkeissä to 10.09.2015 kello 18.00

Asialistaa kokoukselle:

- Olen innokas kuulemaan teiltä palautetta menneistä tapahtumista ja kuulla toiveita tulevasta.

- Slow Food Festivaalit Fiskarsissa lokakuun ekana viikonloppuna. Tuonne on ollut tapana lähteä porukalla ja intoa on ilmassa tänäkin vuonna. Lisäksi Slow Food Västnyland on tarjonnut meille mahdollisuutta esitellä toimintaamme. Lisäksi on myös tapaamisia muiden pöytäkuntien kanssa. Linkkejä tapahtumasta: http://www.visitsouthcoastfinland.fi/tapahtumat/slow-food-festivaali/ sekä http://slowfoodvastnyland.org/archives/1565

- Terra Madre Day 2015 joulukuussa: Suomen Slow Food pöytäkunnat tempaisevat yhdessä Terra Madre-päivän viikolla. Jutellaan mitä kivaa, muttei kuitenkaan kuormittavaa voisimme tehdä Turun seudulla. Tästä tempauksesta on tulossa yhteistä tiedotusta.

- Kevään 2016 ohjelma: ehdotuksia, toiveita ja suunnitelmia 

Samalla kun juttelemme läpi asiat saamme tutustua Café Harmoniaan Brahenkatu 2:ssa. Olimme menossa ihanaan Café Fikaan Piispankadulla mutta he sulkevat nykyisin jo 17.00 joten sitä suosittelen kyllä mutta päiväsaikaan ja viikonloppuna. Café Harmonia tekee kaikki leivonnaisensa itse kuten myös jäätelönsä. Tässä lisätietoa paikasta http://ruoka.ts.fi/jutut/turun-kahvilamaailman-uudet-tulokkaat/ 

Slow Food Turku tarjoo kokoustajille kahvi/tee + suolainen & makea leivonnainen

Ilmoittautuminen: Tiistaihin 8.9.2015 mennessä sähköpostilla allekirjoittaneelle


Teidän tapaamistanne innolla odottaen

Nana Korpelainen, pj









Kävin vähän testaamassa jo paikan antia. Tässä kuvia Harmoniasta.



Sokkoillallinen to 3.9.2015 kello 18.00 Logomon Luomakussa


Tervetuloa neljän ruokalajin illalliselle sidotuin silmin!  Ruokailun aikana huivit saa kyllä silmiltä aina kunkin ruokalajin lopulla ja kuulemme kokilta paljonkin ruuasta minkä nautimme.

Edeltäjäni Piia Helenius järjesti muutama vuosi sitten sokkopäivällisen Pensar Sydissä ja kokemus nauttia herkkuja niitä näkemättä oli todella iso elämys. Sokkomaistelussa voi sanoa makuaistin terästyvän ja toisaalta taas menee hauskasti metsään arvailleensa mitä herkkua syö. Tästä on toivottu uusintaa ja nyt tämä järjestyi.

Illan kokkina meillä on osalle jo tuttu Kalle Kirstilä ja hän lupailee meille kekseliästä menua.

Hinta: Jäsenet 45,00 euroa ja 50,00 euroa ei-jäsenet. Ilmoittautuneet saavat myöhemmin vielä tiedot viinipaketin hinnasta ja voivat sen lunastaa paikan päällä.

Imoittautuminen: nana.korpelainen@arkor.fi viimeistään to 27.8 mennessä. Paikoista neljä on jo mennyt aiemman ilmoituksemme perusteella, joten kannattaa ilmoittautua nopsaan.


Mitä mukaan: Huivi, jonka läpi et näe.




Kuva ei liity iltaan mitenkään, sillä puheenjohtaja ei tiedä menusta mitään eli sokkona mennään








Jäätelöä valmistavalle Sikkatalun lammastilalle vierailu 27.8.2015  


Kesää on vielä jäljellä! Ainakin jäätelöllä herkuttelun verran, eikö vaan?
 Siksi sopiikin mielestäni mainiosti se että syksyn toiminta aloitetaan tutustumalla 27.8.2015 kello 18.00 Lammastila Sikkataluun ja heidän lisäaineettomaan Utu-lampaanmaitojäätelöönsä (luomu). Kesän aikana on ollut mediassakin juttua lähijäätelöstä joka tehdään luomulampaan maidosta Rymättylässä. Innostava ruokauutuus ja nyt pääsemme sitä maistamaan. Samalla saamme kuulla ylipäänsä Sikkatalun lammastilasta sekä heidän tuotteistaan. Paikanpäällä voi tehdä myös ostoksia. Tilalta voi ostaa lampaanlihaa, taljoja, villaa sekä lankoja. Tullessamme saatavilla myös makkaraa. Jäätelön kuljetusta varten varautukaa kylmälaukuin. Ja käteinen on varmin  maksuväline myös yleensä tiloilla kun ostoksia tekee. Jäätelöpikarin hinta heiltä ostettuna on 2,5 euroa.

Tilan osoite on Salonkyläntie 102, 21140 Rymättylä  Ilmoittauduthan nopsaan tai viimeistään 19.8 mennessä puheenjohtaja Nana Korpelaiselle, nana.korpelainen@arkor.fi

 Alla lisää tietoa Lammastila Sikkatalustahttp://www.saaristolaislammas.fi/tuotteet/utu-lampaanmaitojaatelo/



Kuva:Katja Sikka/Sikkatalun lammastila



Slow Food Turun syksy täynnä tapahtumia


Slow Food Turun syksy täynnä tapahtumia

Nyt nautimme kesästä ja vaikka säät eivät ole olleet parhaasta mahdollisesta päästä – niin maut kyllä ovat. Nyt on lähiruokaa tarjolla niistäkin herkuista mitä muina vuoden aikoina joudutaan hankkimaan Suomen rajojen ulkopuolelta. Tässä linkki mistä voi kurkata oman maakunnan ja muidenkin osoitteita lähiruokaa myyvistä pisteistä kun kesällä liikutte omassa ja muissa maakunnissa. http://www.ruokasuomi.fi/ajankohtaista/ajank_lahiruokakaupat.pdf


Syksy on kuitenkin jo ajatuksissani, ainakin sen verran että olen miettinyt yhdessä teidän aktiivisten jäsenten kanssa mitä kivaa tehdään syksyllä.

Syksyksi on suunniteltu:



-       vierailua lammastilalle Rymättylään maistelemaan lampaanmaitoajäätelöä

-       jäsenkokous kahvila Fikassa Piispankadulla

-    olutmaistelu pienpaimoiden tuotteilla

-       Piia Rantala-Korhosen (kotonaleivonnan guru Oulusta) vetämä juurella leipomiskurssi muine leivontavinkkeineen

-       sokkoillallinen (kolmen ruokalajin illalliselle sidotuin silmin tietämättä mitä nautimme kunnes saamme ottaa huivit pois silmiltä). Aiempi puheenjohtajamme Piia Helenius järjesti muutama vuosi sitten sokkomaistelun Pensar Sydissä ja kokemus nauttia herkkuja niitä näkemättä oli iso elämys. Isompi kuin osasi kuvitellakaan. Tästä on toivottu uusintaa, enkä yhtään ihmettele sillä aiempi on jäänyt mieleen huikeana elämyksenä.

Ihanaa kesää teille slowarit ja syksyllä nähdään!


Tässä linkki mistä voi kurkata oman maakunnan ja muidenkin osoitteita lähiruokaa myyvistä pisteistä. http://www.ruokasuomi.fi/ajankohtaista/ajank_lahiruokakaupat.pdf



Toukokuussa retki Sorrin tilalle Paattisille



Toukokuussa turkulaiselle Sorrin tilalle salaatteihin ja yrtteihin tutustumaan

Pääsemme tiistaina 19.5.2015 tutustumaan Sorrin tilalle yrttien ja salaattien vihreään maailmaan. Tutustumme tuotantotapoihin Sorrin puutarhassa missä he viljelevät perinteisesti mullassa ja auringonvalossa lukuisia salaattilajikkeita sekä yrttejä. Tämä heidän metodinsa ei ole itsestäänselvyys, joten kuulemme myös muista tavoista kasvattaa kyseisiä kasveja Suomessa. Pääsemme kurkistamaan heidän tuotantotiloihinsa koko vehreydessään sekä myös pakkaamoon.

Saamme myös kuulla vinkkejä siitä mitä kaikkea maistuvaa näistä voi tehdä ja miten. Sorrilla ovat havainneet että joskus salaattikasvien käyttö on aika ykstotista, joten saamme oppia aivan uusia sekä hauskempia käyttötapoja jokainen. Saamme monipuolisia salaattireseptejä arkeen sekä juhlaan, muista salaattien sekä yrttien käyttötarkoituksista kuten myös vinkkejä salaattikastikkeiden tekoon.

Lisäksi osallistujat saavat maistiaisia ja  kunnon koosteen niistä tavoista miten voi lisätä kasvisten määrää omaan päivittäiseen ruokavalioonsa. Meille kaikillehan on tärkeää syödä kasviksia ½ kiloa päivässä. Tuo ei ole kenellekään miettimättä ja kiireessä helppo juttu ja tästä syystä kaksi aktiiviamme pyysivätkin tästä teemailtaa. Palkinnoksihan tuosta vihreän runsaasta nauttimisesta saa hyvinvointia sekä itselleen että luonnolle.

PS. Kuvitus on parin vuoden takaiselta luomutomaattivierailultamme Rymättylästä. 

Koska: 19.5.2015 kello 17.30 alkaen
Missä: Sorrin tilalla Paimalantie 157, 20380 Turku
Miten mukaan: Ilmoittaudun tähän sähköpostiin  ti 12.5 mennessä. Sorrilla kun haluavat tietää määrämme luonnollisesti etukäteen. 
Miten Paikan päälle: Kimppakyytiä voit tarjota sekä tiedustella puheenjohtajalle/lta
Hinta: Tilaisuudesta ei peritä erillistä maksua.

Lisätietoa: http://www.sorri.fi/ ja Pinterest-palvelusta saatte esimakua herkullisista vinkeistä www.pinterest.com/Sorrinpuutarha/

Sampanjamaistelu



Sampanjamaistelu on Slow Food Turun huhtikuun tapahtuma



Sampanjamaistelu järjestetään perjantaina 17.4.2015 kello 18.00 Humalistonkadulla Heikkilöiden luona. Iso kiitos Tiina ja Jouko  taas kun lainaatte kotianne!  Kuohuviin meitä perehdyttävät omat viinituntijamme Timo Helenius ja Jari Poromaa.

Ilta pitää sisällään 6 lasillista kuohuvaa, maistuvaa naposteltavaa, lyhyen perehdytyksen aihepiiriin ja hyvää seuraa.


Hinta: 35 euroa jäseniltä ja 40 euroa ei-jäseniltä

Ilmoittautuminen nana.korpelainen@arkor.fi

Huom: Ilmoittautuminen päättynyt ja osallistujamäärä täynnä