Helmikuussa
meillä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan ranskalais-suomalaisen
perheen viinikellariin sekä viinikokoelmansa viineihin pruuvissa jonka ovat
meille luvanneet järjestää omassa kodissaan. Viinit ovat uusia tuttavuuksia
varmasti useimmille meistä, eivät ole Alkon listoilta vaan Charent-Maritimessä sijaitsevasta viinikokoelmasta
jonka osa tämä viinikellari on.
Maisteltavat
kuusi eri viiniä ovat lähes kaikki Bordeaux’sta, yksi Charent-Maritime´stä. Pariskunta osaa kertoa näistä
viineistä meille erittäin mielenkiintoisesti ja monipuolisesti. Viinien ohella
saamme nauttia niille sopivia ranskalaisia maisteluannoksia.
Illan
ohjelma:
Saamme kuulla
minkälaisesta kokoelmasta viinit ovat. Pääsemme tutustumaan perheen
viinikellariin. Istumme alas kuuden viinin äärelle maistellen ja arvioiden
niitä. Jokaisesta viinistä kuulemme myös seikkaperäisen esittelyn illan
isäntäparilta.
Aika: la 6.2.2016 kello 17.00
Hinta: 25 euroa jäsenet, muilta osallistujilta 35 euroa.
Mukaan: 6 viinilasia.
Ilmoittautumiset: heti tai viimeistään 25.1.2016 tähän sähköpostiin. Tiedustele ensin paikkaa sähköpostitse ja paikan varmistumisen jälkeen suorita osallistumismaksu Slow Food Turun tilille FI72 39390051778983 (S-Pankki). Maksamattomat varaukset raukeavat 26.01.2016, jotta paikat voidaan täyttää uudelleen eikä tilaisuutta tarvitse peruuttaa kannattamattomana kaikkien osallistujien osalta viime tipassa.
Ota mukaan: 6 viinilasia
Ystävällisin terveisin
Slow Food Turku
Nana Korpelainen, pj.
nana.korpelainen@arkor.fihttp://slowfoodturku.blogspot.fi/https://www.facebook.com/slowfoodturku/?fref=ts
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti