Hae tästä blogista

Käärmeenlaukkaan tutustumaan Nauvoon to 7.6.2018

Kevään ohjelman piti jo olla paketissa, mutta saimme vielä niin upean kutsun että siihen oli tartuttava!

Meillä on mahdollisuus päästä tutustumaan harvinaiseen valkosipulin makuiseen käärmeenlaukkaan (ruotsiksi kajplök ja ranskaksi rokambolina) mitä kasvaa Nauvossa. Ranskassa jo pitkään ja nykyään Ruotsissakin huippukeittiöt ovat aivan hurmaantuneita tästä kasvista sekä sukulaiskasvista karhunlaukka. Tällä ryyditettyjä tuotteita näkyi Kööpenhaminan Terra Madre 2018 tapahtumassakin. Ystäväni on käärmeenlaukkakeittoa päässyt maistamaan Gotlannissa ja hän ilmoittautui retkelle heti että saisi kasvin pihaansakin. Keittoa maistanut nimittäin kertoi että se oli herkkua! Ja tuota saamme kun perille Nauvoon pääsemme. Tässä yksi keittoresepti Ruotsista: http://erikhammar.koket.se/2018/04/26/gotlandsk-kajplokssoppa-ala-zero-wast

Käärmeenlaukka on tuotu meille rannikolle tuhat vuotta sitten viikinkien avulla ja on melkoinen harvinaisuus Suomessa. Levinnyt merimiesten mukana koska se on hyvin vitamiinipitoinen ja käytettiin siksi laivoilla. Sitä esiintyy vain eteläisessä saaristossa, mutta pärjää kyllä nykyään pihoilla Turussakin. Nauvon Plymsistä maailmalle lähteneet taimet ovat hyvin lähteneet kasvamaan uusissa pihoissaan. 
Lähdemme omalla kyydillä ja kimppakyytiä löytyy myös muutamille Turusta 7.6 kello 16.45 ja perillä Alarik Revon ja Nina Söderlundin kotona Plymsin tilalla olemme n. 18.20.

Illan ohjelmassa on pieni luento tästä upeasta kasvista, saamme nauttia illan teemayirtillä ryyditettyä keittoa ja leipää (hinta aterialle 10,00 euroa) Voimme ostaa käärmelaukan eli kajplökin taimia kotipihoille iloksi ja hyödyksi. Pussillisen taimia kustantaa 5,00 euroa.

PS. Halutessanne voitte tilata myös tilan isännän leipomaa saaristolaislimppua mukaan 7,00 euron hintaan.

Viimeinen lossi lähtee 20.40 Turun suuntaan. Ajoaika Turkuun noin tunti.


Osoite: Hermistonpolku 15, saaren nimi Ramsö, lossin nimi Käldö.  

Lisätietoa kasvista:  
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/kaarmeenlaukka
Ilmoittautukaa sähköpostilla viimeistään 28.5 sähköpostitse nana.korpelainen@arkor.fi
 Kuva: Alarik Repo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti